AARNIN SEIKKAILUT - OSA 2

Kartta, luola ja yksi kolikko

Aarni levitti vanhan aarrekartan eteensä ja tarkasteli sitä vielä kerran. Karttaan oli piirretty mutkitteleva reitti, kolme vuorta ja kolme punaista rastia. Ensimmäinen niistä näytti olevan aivan lähellä.

”Kerrankin jotain helppoa”, Aarni totesi ja taitteli kartan taskuunsa.

Se oli hänen ensimmäinen virheensä.

Muutaman tunnin kuluttua Aarni seisoi keskellä lumista laaksoa ja tuijotti kolmea täysin samanlaista vuorta. Hän kaivoi kartan takaisin esiin, käänsi sitä kerran vasemmalle, sitten oikealle ja lopulta kokonaan ylösalaisin.

Tilanne ei parantunut.

”Selvä. Kartantekijä ei ilmeisesti pitänyt yksityiskohdista.”

Aarni päätti luottaa vaistoonsa ja lähti kohti keskimmäistä vuorta.

Matka jatkui jäätikön yli, kunnes hänen edessään oli karttaan piirretty ensimmäinen punainen rasti: kaksi suurta jäälohkaretta vierekkäin ja niiden välissä kapea kulkuväylä.

Aarni hymyili. Ehkä kartassa sittenkin oli jotain järkeä.

Kahden suuren jäälohkareen välistä Aarni erotti kauempana pienen luolan. Hän vilkaisi karttaa ja sitten luolaa. Lähemmäs päästyään Aarni huomasi, että luolan suuaukko oli niin matala, että sisään pääsisi vain ryömimällä. Ensimmäisellä yrityksellä reppu tarttui luolan jäiseen kattoon. Toisella yrityksellä sama tapahtui uudestaan. Aarni pudistelu päätään itsekseen ja päätti jatkaa matkaansa. Aarni ehti kuitenkin juuri ryömiä luolan sisäpuolelle, kun hän tajusi piponsa puuttuvan. Hän vilkaisi taakseen. Pipo makasi lumessa suuaukon ulkopuolella.

”Selvä. Sinun matkasi loppui sitten sinne".

Aarni vilkaisi vielä kerran suuaukon ulkopuolelle jäänyttä pipoaan huokaisten ja jatkoi ryömimistä syvemmälle luolaan. Mitä pidemmälle hän eteni, sitä pimeämmäksi luola muuttui. Luolan perällä, pimeyden keskellä kuitenkin odotti jotain. Pieni puinen rasia.

Aarni lähestyi rasiaa ja pysähtyi sen eteen.

”Ensimmäinen aarre”, Aarni ajatteli ja huokaisi helpottuneena. Tällä kertaa ehkä sitten oikeasti tärppäisi.

Tai ainakin hän toivoi niin.

Edellinen aarrearkku oli opettanut, ettei kannattanut innostua liian aikaisin.

Aarni lähestyi rasiaa varovasti, nosti sen syliinsä ja ravisti kevyesti.

Kilink.

Aarnin korvat nousivat. ”Nyt kuulosti jo enemmän aarteelta.”

Hän avasi rasian hitaasti. Sen pohjalla makasi yksi ainoa kultakolikko.

Aarni jäi tuijottamaan sitä.

”Yksi?”

Hän kurkisti vielä rasian alle, aivan kuin loput aarteesta olisivat voineet piiloutua sinne.

Ei mitään.

”No… tästä ei vielä eläkkeelle jäädä.”

Sitten Aarni huomasi kolikon alla pienen, taitellun paperinpalan.

Hän nosti sen kolikon alta ja avasi sen.

Paperissa luki:

Seuraava odottaa siellä, missä jää ei koskaan sula.

Aarnin hymy katosi sekunnissa. Hän huokaisi.

”Yksi kolikko ja heti lisää töitä.”

Hän kaivoi aarrekartan repustaan ja etsi toisen punaisen rastin.

Se sijaitsi kaukana pohjoisessa, keskellä valtavaa jäätikköä.

Aarni huokaisi.

”Olisihan kotiinkin voinut mennä.”

Hän sujautti kolikon taskuunsa ja lähti hakemaan luolan aukolle jäännyttä pipoaan.

Kaksi rastia jäi vielä jäljelle.